Yhtäkkiä tuli päähän toi pyäräpuari, ja oli si heti pakko se panna tänne. Meillä oli sillon ko mää olin mukula siinä ulkorivin pääsä se pyäräpuari, ja siälä se munki ruskee Nopsani oli si aina yät suajasa. Kerran si kävi niin, ko Velipoika oli jättäny omansa yäks siihen pihatiän varteen, että sen oli joku käyny varraastamasa. No kamala mekkala siittä si tiätysti tuli, ko pyärä oli viäty! Me mentiin si meen äitin kans käymään kaupasa, ja ajettiin siittä poliisiaseman ohitte, ni mää näin sen siinä muitten pyärien seasa. No mää huusin tiätysti heti äitille, että tuala se ny on, se Velipojjaan pyärä! Ja siä se oli, nätisti siihen joku jättäny. Pyärä viätiin kottiin, ja taas mentiin ninko ennenki!

Mut se mitävasten mää sen pyärän tunsin, onki toinen juttu. Mää kato kerran ko isä maalas jottain, ni pyysin sik kans sutia ja maalia. No isä anto, ja sano että maalaa tosta tota seinää. No nim mää maalasinki, muk ko se si kävi jollainlailla vissiin tylsäks, ni meinasin että vähä kokkeilen tohon Velipojjaan pyäränlokariinki... Voitte vaan kuvitella mikä huuto siittä si tuli, ko Velipoika sen näki! No siihen loppu mun maalailut, ainaki vähäks aikaa, ja Velipojjaan lokari oli vähintäänki kummallisen värine. Mut oli siittä si kumminki hyätyä, tiä vaikka oltas pyärää takasi muuten ennää saatuka!